22.2.2021
Tässä postauksessa kerron mitä on brasilialainen sokerointi eli brassi on intiimialueen sokerointia. Brassisokeroinnissa poistetaan karvat intiimialueelta joko osittain tai kokonaan sekä edestä, että takaa. Halutessaan voi jättää viirua tai tupsua eteen. Toinen vaihtoehto täällä, joka palveluista löytyy on string- sokerointi. Siinä karvat poistetaan siltä alueelta, mikä jäisi string- alushousujen ulkopuolelle. Näiden lisäksi on myös bikinialueen sokerointi.
Teen brasseja sekä naisille, että miehille. Jos tämän postauksen avulla ei selviä palvelusta riittävästi, niin kysy ihmeessä lisää. Olen täällä sitä varten 🙂
Brasilialaista sokerointia on tehty jo kauan. Jo antiikin aikoina on poistettu ahkerasti karvoja.
On tosiaan varmasti ylitettävä jokin tietty kynnys, että rohkenee avata jalkovälinsä kosmetologin edessä ja vieläpä antaa tehdä melko kivuliaan toimenpiteen. Vaatii luonteenlujuutta, silti helppoa, kun siihen kerran on rohjennut. Harva haluaa enää palata höylän ääreen ja jatkuvaan sängen kasvuun ja kutinaan, kun on uskaltautunut sokeroitavaksi. Teille tiedoksi, jotka tätä ette vielä ole kokeneet, niin aika moni käy intiimialueen sokeroinnissa. Siitä ei vaan ehkä puhuta ihan joka kahvipöytäkeskustelussa.
Brassi- alueen sokeroinnissa on enemmän poimuja, jonne karvat jää helpommin piiloon. Usein ekojen kertojen jälkeen toimenpide nopeutuu ja helpottuu.
Usein kysyttyä brassisokeroinnista Q&A:
K: Sattuuko brassisokerointi?
V: Riippuu todella paljon henkilöstä. Toisille hyvin kivuliasta ja toisia ei satu ollenkaan. Tätä on todella vaikea ennustaa etukäteen. Ensimmäinen kerta sokeroinnissa on yleensä kivuliain, kun karvat lähtee juurineen päivineen. Säännöllisesti sokeroidessa 4-6 viikon välein karvan kasvu usein laantuu ja jos ei ihan laannu, niin yleensä karva ainakin hieman pehmenee. Nämä edellä mainitut seikat on hyvin yksilöllisiä.
K: Miten intiimialueen sokerointiin kannattaa valmistautua?
V: Tule puhtaana, niin se on mukava sinulle itsellesi, että tekijälle.
K: Miten brassisokerointi käytännössä tapahtuu?
V: Asiakas ottaa tähän hoitoon housut ja alushousut pois hoidon ajaksi. Sen jälkeen kerron koko ajan mitä teen ja ohjeistan missä asennossa kannattaa jalkoja pitää. Brassissa poistetaan kaikki karvat edestä ja takaa. Voit halutessasi jättää viirun, tupsun tai kolmion eteen. Kaikki karvat tarkoittaa naisilla myös häpyhuulista poistettuja karvoja, miehillä kiveksistä ja peniksestä (myös varresta) poistettuja karvoja.
K: Miesten usein kysytty: Entä, jos saa erektion?
V: Erektio tälläisessa tilanteessa saattaa olla (usein on) tahaton ja hyvin luonnollinen reaktio, jos on tullut hoitoon karvanpoisto mielessä ja karvanpoisto tarkoitusperänä. Näin ollen sitä ei kannata jännittää.
Tähän myös mainitsen sen, että jos aikoo käyttää intiimialueen karvanpoisto tilannetta omiin seksuaalisiin mieltymyksiinsä, niin silloin et ole oikeassa paikassa. Fantasioille ja fetisseille on olemassa oma osoitteensa ja voin sen kertoa suosituksia, jos sellaista etsit. Täällä poistetaan vain karvoja, ei toteuteta yllä mainittuja asioita.
Jos kuitenkin haluat käsitellä näitä edellä mainittuja teemoja keskustelemalla, niin sille löytyy seksologin palvelut myös täältä:
Seksuaalineuvonta
Brasilialainen karvanpoisto herättää ihan ymmärrettävästi usein kysymyksiä. Jos et löytänyt täältä vastausta, niin parhaiten tavoittaa hoitolan whatsappilla. Vastailen, kun ehdin. Hoitojen aikana en vastaa puhelimeen. Viestit parhaita tavoittamisen kannalta.
Lämmöllä, Heli