Kiitollisuus

seksuaalineuvonta

Tämän yrittäjän mietteitä. Kiitollisena onnistujana yrittäjien maailmassa. Olen osittain kirjoittanut tämän tekstin osittain jo muutama vuosi sitten. Muokkasin hieman tähän hetkeen sopivaksi. Edelleenkin jaksan paasata kiitollisuudesta. Se ja unelmointi oikeasti pitää meidät elossa vaikeinakin aikoina.

Kiitollisuus on asia, jota kannattaa oikein harjoittamalla harjoittaa. Tavallisesti suoritamme arkea huomaamatta elämän pieniä iloja. Mitäpä, jos keskittyisimme joka päivä vaikka kolmesta viiteen asiaan, josta olemme sinä päivänä, tässä hetkessä kiitollisia. Ei ole vaikeaa, eihän? 
Olen ihan super- kiitollinen matkastani minkä olen käynyt. Kaikkinensa. Erityisen kiitollinen olen ollut terveydestäni ja viime vuosien unelmien toteutumisesta yrittäjänä ja koulutuksien suhteen olen päässyt myös juuri sinne, mihin olen halunnutkin. 

Kiitollisuuspäiväkirja on asia, joka tuli arkeeni jäädäkseen life coach- koulutuksen myötä nelisen vuotta sitten. Ei sillä ettenkö olisi kuullut ja käyttänyt kiitollisuus- harjoituksia jo aiemmin, mutta silloin otin sen kunnolla päivittäiseen käyttöön. Koulutus ravisteli todella hyvin suunnasta, jos toisestakin. Itselleni oli käänteen tekevää tajuta se, että on tärkeä olla kiitollinen myös ei niin kivoista- asioista. Niissä se vasta iso oppi piileekin. Siitä, kun kiittää päivittäin, niin kummasti alkaa kelkka kääntymään parempaan suuntaan


Uskallan väittää, että ilman jatkuvaa tietoisesti kiitollisuuden harjoittamista en olisi nyt niin hyvässä kohdassa, kun elämässäni olen. Kaikista vastoinkäymisistä ja haasteista olen myös kiitollinen. Sillä ilman niitä en olisi nyt tässä, tällä näin hyvällä ja elämälle kiitollisella fiiliksellä

Ihanaa viikkoa sulle!

Terkkusin, Heli

26.4.2021