Kuka olen

kasvohoito luonnonkosmetiikka ekoeloa Kouvola

Hei,

Olen 4-kympin ylittänyt, elämää ja maailmaa uteliaasti tutkiva nainen, joka katselee elämää erityisherkän näkövinkkelistä. Olen Vantaalta kotoisin ja Mikkelin kautta Kouvolaan ajautunut. Minulla on kolme aikuista lasta. Tällä hetkellä pyöritän ekohoitola – putiikki Ekoeloa – yritystäni yksin. Opiskelijoita on ollut myös apunani työskentelemässä hoitolassa. Vapaa-aikani käytän uuden oppimiseen, laulamiseen, spinningiin, joogaan ja kaikkeen ihanaan. Mitä milloinkin. Taas on uudet opinnot alkamassa toukokuussa 🙂 Takavuosien hulluna juokseminen niin lenkkipolulla, kuin muutenkin juoksu elämässä on vaihtunut hieman seesteisempään vaiheeseen. Työhistoriastani, arvoista ja minusta löytyy lisää on myös hoitola – välilehdellä.

Suhtaudun intohimoisesti kaikkeen mitä teen. Teen joko täysillä tai sitten en tee ollenkaan. Iän myötä olen tähän koettanut löytää myös hieman kultaista keskitietä. Toisaalta intohimoa en edes yritä karsia. Jossain kohtaa on hyvä opetella vaan himmaamaan.

Tulen kirjoittamaan tänne blogiin juttuja aikalailla kaikesta. Olemme kokonaisuuksia. Luonto, oikea ja puhdas ravinto, liikunta, lepo, stressin minimointi, mielen hyvinvointi, seksuaaliterveys ja mielekäs työ ovat asioita, jotka mielestäni vaikuttavat meidän koko elämään, immuniteettiin ja ihan kaikkeen. Varmasti tulee spekuloitua myös ihmissuhteita ja suhdetta omaan itseen. Sehän se meidän pisin ihmissuhde on. Unohtamatta yrittäjyyden spekulointia.

Kerron siis kokonaisvaltaisesti ihon ja mielen hoitamisesta ekologisin ja itse toimiviksi havaitsemin keinoin. Ravinto on suuressa osassa omaa ihonhoitoani ja sitä tuon myös postauksissani esille. Kirjoituksilleni ei ole lääketieteellistä tai tieteellisesti tutkittua pohjaa ellen niin mainitse. Kirjoitan siis usein oman kokemukseni pohjalta. Ilmoitan kyllä lähteet mikäli niitä on. Postaukseni tulevat siis olemaan pitkälti omaa kokemustani tai mielipidettäni. Halutessasi saat myös lukea minulta ajankohtaisia postauksia ihan kaikesta elämästä yleensäkin, toisinaan kannanottoja ja milloin mitäkin.

Luonteestani hieman. Olen luultavasti ambivertti, vaikka testaamisen mukaan olenkin introvertti. Harvassa testissä on edes tuota ambiverttiä. Jos vaihtoehtoina on introvertti tai ekstrovertti, niin silloin ehdottomasti introvertti.
Herkkyyttäni osaan jo tänä päivänä käyttää vahvuutenani. Ainakin useimmiten. Aina ei ole ollut näin. Koen, että silti pitää monellekin selitellä omaa näkemystä tai kantaa. Itse ymmärrän mielestäni paljon erilaisia näkemyksiä elämästä sekä tavasta olla ja elää.
Olen myös rehellinen persoona. Olen hyvin avoin asioille ja puhun yleensä suoraan analysoiden monelta kantilta. Aina suoruus ei ole ollut hyvä juttu. Vaikka hyvää tarkoitan, niin helposti saattaa syntyä väärinkäsityksiä ja joutuu perustelemaan/puolustelemaan kantaansa. Onkin ollut mahtavaa löytää saman henkisiä ihmisiä, jotka ymmärtää mistä puhun ilman, että kyseenalaistaa joka näkemystä tai että olisi tuomassa esille omaa näkemystään ainoana oikeana. On niin monta tapaa elää. ”Annetaan kaikkien kukkien kukkia”. Tämä maailma ei ole niin mustavalkoinen, miten se usein nähdään.

Olen tehnyt pitkän matkan siihen, että olen saavuttanut rakastamani unelmaduunin. Se on sekä työrintaman, että henkilökohtaisen elämän pisin matka. Se matka jatkuu vielä. Unelmatkin kehittyy ja muuttuu matkan varrella. Unelmointi on erittäin tärkeää meidän mielelle. Muistakaa unelmoida!

Tervetuloa mun juttujen pariin 🙂

Ystävällisesti, Heli

19.4.2021